Pienten päivä Tullintorilla 21.7. Mukana skeittavaava koira Rambo Staffi!

Tulevana lauantaina 21.7. kannattaa suunnata perheen kanssa kauppakeskus Tullintorille, sillä luvassa on PESU ry:n Pienten päivä! Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys järjestää hauskan päivän lapsille Tullintorin Taikametsän ohessa. Ohjelmaa on tarjolla klo 13-15.

Luvassa on skeittaavan koiran, Rambo Staffin tapaamista, kasvomaalausta ja tietysti myös lisätietoa PESU:n toiminnasta. Taikametsään pääsee pelaamaan koko päivän kauppakeskuksen aukioloaikojen mukaan.

Skeittaava koira, Rambo on lapsiystävällinen ja rakastaa rapsutuksia. Rodultaan Rambo on Staffordshirenbullterrieri ja ikää on kertynyt koiralle jo komeat 6-vuotta. Rambon kotikaupunki on Tampere ja skeittausta on tullut harrastettua jo peräti kolme vuotta. Melkoinen taituri kyseessä!Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys PESU ry toimii kokonaan vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusvaroin. Vapaaehtoisista aktiivitoimijoista ja tilapäiskodeista on jatkuva pula, joten kannattaa lähteä mukaan toimintaan auttamaan eläimiä ja lisäämään tietoutta auttamistavoista. Pesuun voi ottaa yhteyttä kaikissa eläinsuojeluun liittyvissä asioissa. PESU ottaa myös aktiivisesti osaa erilaisiin tapahtumiin ja tekee myös ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä muun muassa kouluvierailuin.

PESU:sta vinkataan myös, että ensimmäisille tapahtumaan saapuville on luvassa pienet yllätykset! Kannattaa näin ollen tulla lauantaina ajoissa paikalle.

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset TÄSTÄ.