Herkku Lettu sai alkunsa perheestä

Kauppakeskus Tullintorilla sijaitsevan kahvila Herkku Letun takaa löytyy yrittäjä Inna Molnar. Herkku Letun tarjonnasta löytyy suolaisia ja makeita lettuja, mutta myös muun muassa erikoisuutena itse tehtyä puolukkamehua.

”Kaikki on lähtenyt perheestäni, äitini teki melkein joka viikonloppu kotonamme lettuja. Paljon erilaisia ja erilaisilla täytteillä. Minä tykkäsin niistä todella paljon! Aina kun olimme menossa matkalle tai pienelle retkelle, meillä oli täytettyjä lettuja eväänä”, Inna Molnar valottaa yrityksensä taustoja.

”Kun minusta tuli itse äiti, aloin tehdä myös omille lapsilleni lettuja. Otimme niitä mukaan ja söimme myös ystävienkin kanssa. Ystävät kehuivat niitä todella maukkaiksi ja siitä syntyikin idea perustaa ihan oma lettukahvila”, Molnar jatkaa.

Ilman ammattitaitoa yrittäjä ei toki ole lähtenyt tälle tielle. Hänellä oli peräti 12 vuoden työkokemus kokkina, ennen kuin päätti laittaa pystyyn omaa toimintaa.

Kahvilan suosituin lettu on Molnarin mukaan kana-juustolettu. Itse hän suosii graavilohilettua ja jauhelihalettua. Toki myös kasvislettu on aina herkullista, hän muistuttaa. Letun kylkeen on mukava ottaa kahvia ja jälkiruuaksi vaikkapa vielä jäätelöäkin, joka tarjoillaan vohvelikupista.

Myös lapsille löytyy omat ateriavaihtoehdot, joiden mukana tulevat kurkku-, porkkana- ja mandariinilohkot.

Kahvila Herkku Letun löytää kauppakeskus Tullintorin 1. kerroksesta ja se palvelee Postin vieressä Ma-La klo 10-18.

Tervetuloa herkuttelemaan!