Earth Hour 2019 – Tullintorikin mukana!

Lauantaina 30.3. klo 20.30 vietetään jälleen Earth Houria ja myös kauppakeskus Tullintori on tässä mukana. Earth Hour on ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä maailman suurin ilmastotapahtuma, johon kaikki voivat osallistua. Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille.

”Suomessa Earth Houriin osallistui vuonna 2018 tavalla tai toisella 1,5 miljoonaa suomalaista. Mukaan ilmoittautui noin sata ravintolaa ja kahvilaa ympäri Suomen. Osallistuneiden joukossa oli myös lukuisia maamerkkejä, kymmeniä kaupunkeja, 80 koulua ja oppilaitosta sekä satoja yrityksiä ja yhteisöjä. Osallistujia kannustettiin pohtimaan ruoan ilmastovaikutuksia ja tekemään ilmastotekoja omalla lautasellaan”, WWF:ltä kerrotaan.

Kauppakeskus Tullintori haastaa myös SINUT mukaan!