Tutustu huudettaviin tuotteisiin 

Tullintorilla 13. huhtikuuta järjestettävässä hyväntekeväisyyshuutokaupassa on mukana uskomattoman upea määrä yrityslahjoituksina kerättyjä huutokauppatuotteita! Mielenkiintoinen ja monipuolinen tuotejoukko saa arvoisensa huomion, kun huutokauppakeisari Aki Palsanmäki saapuu nostattamaan tapahtuman tunnelman ja tuotteet taivaisiin.

Tapahtuma järjestetään suurella sydämellä, sillä Huuda hyvän puolesta -tapahtuman kaikki tuotot lahjoitetaan lyhentämättöminä Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kautta TAYS vastasyntyneiden teho-osastolle.  

Kaikki huudettavat tuotteet on saatu yrityslahjoituksina ja ne esitellään tässä artikkelissa sitä mukaan, kun ne saapuvat huutokaupan järjestäjille.  

Kaikkiin tuotteisiin pääsee tutustumaan myös tapahtumapäivänä ennakkoon Tullintorin näyttötunnilla klo 10.30 alkaen. Huutokauppa käynnistyy klo 12.  

Jokaisen tuotteen lähtöhinta on 0 €. Hyödynnä ainutlaatuinen tilaisuus ja tule huutamaan mielenkiintoisia tuotteita itsellesi tai vaikka lahjaksi. Samalla teet hyvää ja osallistut pienten potilaiden hoidon tukemiseen.

Huutokaupattavat tuotteet sekä tuotteen lahjoittaneen yrityksen tiedot

Apple iPhone 15

Apple iPhone 15 älypuhelin on varustettu 128 GT muistilla, laadukkaalla kameralla ja kestävällä akulla. Puhelimessa on USB-C liitäntä ja tarkka 6,1 tuuman Super Retina XDR ‑näyttö. Edistyksellinen 48 MP pääkamera ja kaksoiskamerajärjestelmä mahdollistavat monipuoliset toiminnot, kuten 2x optisen lähennyksen ja 4K-videokuvauksen. Lisäksi koko päivän kestävä akku ja pikalatausominaisuus. Kaikki tämä tyylikkäässä vihreässä designissa ja Applen tarjoamalla vuoden rajoitetulla takuulla.  



Avant Tecno Oy
Ylötie 1, 33470 Ylöjärvi
https://www.avanttecno.com/fi 


FInlux 55″ TV

FINLUX 55″ G10 QLED GOOGLE TV tarjoaa uuden sukupolven kuvanlaadun Quantum-Dot teknologiaa hyödyntäen. QLED teknologia tuottaa laajemman sävymaailman, syvemmät kontrastit ja terävämmän kuvan myös tummissa kohtauksissa. Finlux G10 Google TV:n avulla voit heittäytyä täysillä uuteen värikkäämpään maailmaan. Tuotteella on 4 vuoden takuu. 
Lisätietoa: Finlux 55″ G10 QLED Google TV (2024) 4-VUODEN TAKUU – Bat Power Oy 

Finlux 32″ TV

FINLUX 32″ G8 ANDROID SMART LED TV, jossa yhdistyvät miellyttävä ja tarkka kuva, moderni design, uusin tekniikka sekä helppokäyttöisyys. Tuotteella on 4 vuoden takuu.  Lisätietoa: FINLUX 32″ G8 ANDROID SMART LED-TELEVISIO (2024), 4-VUODEN TAKUU – Bat Power Oy 


Tappara “game worn” -pelipaita

Tappara “game worn” -pelipaita on todellinen keräilykappale kaikille Tappara-faneille. Tämä kauden 2022–2023 paita on ollut käytössä Tapparan pelaajalla Patrik Virralla. XL kokoisen paidan hihoja koristaa Virran pelinumero 11 ja selässä lukee nimi suurin kirjaimin.  

Tappara
Kansikatu 1 T3, 33100 Tampere
https://www.tappara.fi/ 


Ilves “game worn” -pelipaita

Ilves “game worn” -pelipaita on todellinen keräilykappale kaikille Ilves-faneille. Tämä kauden 2023–2024 paita on ollut käytössä Ilveksen pelaajalla Juuso Könösellä. XL kokoisen paidan hihoja koristaa Könösen pelinumero 52 ja selässä lukee nimi suurin kirjaimin. 

Ilves
Kansikatu 1 T3, 33100 Tampere
https://www.ilves.com/ 


Taimi-sohvapöytä 

Taimi on täysin kotimainen, Suomessa suunniteltu ja valmistettu hiekan värinen sohvapöytä. Laadukkaasta männystä valmistetun sohvapöydän yksityiskohtana toimii kauniisti muotoiltu jalkaosa. Taimi-tuotesarja syntyi sisustusharrastaja Linda Viipurin ja Veken yhteistyönä. Kannen halkaisija on 80 cm ja jalan korkeus on 40 cm.  

Veken Kaluste Oy
Pahvitehtaankatu 2, 33400 Tampere
https://www.veke.fi/


4 kpl Weekend Festival -lippuja

Kokoa neljän hengen porukka ja koe kesän suosituin elektronisen musiikin festivaali. Weekend Festival järjestetään 2.-3.8.2024 Vermon Tapahtumapuistossa Espoossa. Kahden päivän aikana pääsette kuulemaan huikeita esiintyjiä kuten mm. Alan Walker, Alesso, Tiësto, Timmy Trumpet, Brennan Heart, Coone, Da Tweekaz, Showtek, Tungevaag, Wade ja monia muita! Neljä kahden päivän lippua huudetaan yhdessä. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. 

Weekend Festival / All Things Live Finland Oy 
Vermon Tapahtumapuisto, Valjakkotie 1, 02600 Espoo
https://www.wknd.fi/


4 kpl festarilippuja ja tapaaminen Teflon Brothersin kanssa

Kokoa neljän hengen porukka ja koe unohtumaton viikonloppu Tampereen Vauhti kiihtyy -festareilla 30.–31.8.2024! Kahden päivän pääsylippujen lisäksi pääsette bäkkärille tapaamaan Teflon Brothers yhtyeen. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus niin ikimuistoisia kokemuksia etsiville kuin Teflon Brothersin intohimoisille faneillekin. Tapaaminen tapahtuu lauantaina 31.8. klo 12.00 ja se koskee kaikkia neljää osallistujaa. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. 

Vauhti Kiihtyy! -festivaali
Keltinkatu 2, 33530 Tampere
https://vauhtikiihtyyfestival.fi/ 


2 kpl NORMAL-lahjakortteja 

NORMAL lahjakortilla voit ostaa mielenkiintoisia päivittäistuotteita edullisin hinnoin. Kattavasta valikoimasta löydät mm. kosmetiikkatuotteita, kuten ihonhoito- ja hygieniatuotteita, puhdistusaineita ja meikkituotteita. Lisäksi löydät myymälästä yllättäviä uutuuksia ja suosittuja tuotteita, jotka ovat suosittuja esimerkiksi TikTokissa. Lahjakortteja on huudettavana yhteensä 2 kappaletta. Yhden lahjakortin arvo on 40 €. Lahjakortit ovat voimassa 19.3.2029 asti. 

Normal
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere
https://www.normal.fi/ 


60 minuutin hierontalahjakortti

Hierontalahjakortilla pääset 60 minuutin rentouttavaan hierontaan Tullintorin toimipisteelle. Fysios Mehiläisestä saat apua jumeihin tai rentouttavan hetken itselle ja omalle hyvinvoinnille. Hieronta suuntautuu kohti sydäntä, jolloin veren virtaus laskimoissa tehostuu, kudosten turvotus vähenee ja kehon nestekierto vilkastuu. Hieronnan tekee hieroja Mikko Huikko. Lahjakortit huudetaan erikseen. Lahjakortti on voimassa 13.4.2025 asti. 

3 x 60 minuutin fysioterapialahjakortti

Fysioterapialahjakortilla pääset 3 kertaa 60 minuutin fysioterapiaan Tullintorin toimipisteelle. Fysios Mehiläisestä saat tarvitsemaasi apua, kun kehossa kolottaa, tarvitset kuntoutusta tai haluat ehkäistä erilaisia vaivoja. Oireilun syy tutkitaan ja harjoitteet suunnitellaan arkeesi sopiviksi. Fysioterapian tekee fysioterapeutti Tuomas Sillanpää. Lahjakortit huudetaan erikseen. Lahjakortti on voimassa 13.4.2025 asti. 

Fysios Mehiläinen Tampere Tullintori
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere
https://www.mehilainen.fi/toimipisteet/fysios-mehilainen-tampere-tullintori


3-istuttava sohva

Askon 3-istuttava kangassohva tummanharmaassa värissä. Sohvassa on leveät käsinojat, metallijalat ja irrotettavat päälliset. Istuinkorkeus 42 cm, leveys 210 cm, istuinosan leveys 160 cm, korkeus 70 cm ja syvyys 85 cm. Sohva on vähän käytetty ja erittäin hyvässä kunnossa. 

Tullintorin Apteekki 
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere
https://www.tullintorinapteekki.fi/


5 kpl Munkkikahvit-lahjakortteja (Yksi lahjakortti sis. 10 x munkkikahvit)

Pyynikin munkkikahvilan lahjakortilla saat 10 x maankuulun munkin sekä kahvin, teen tai mehun. Pieni lahjakortti mahtuu helposti lompakkoon ja voit käyttää sitä pikkuhiljaa erissä eri toimipisteillä Pyynikin Munkkikahvilassa, Tampereen Kauppahallissa tai vaikkapa Joulutorin kahviteltassa. Lahjakortteja on huudettavana yhteensä 5 kpl ja jokainen niistä oikeuttaa 10 x munkkikahveihin.  

Pyynikin munkkikahvila
Pyynikin näkötorni, Näkötornintie 20, 33230 Tampere
https://www.munkkikahvila.net/ 


Lautapelit

Terraforming Mars on valittu vuoden strategiapeliksi vuonna 2019. Pelissä taistellaan siitä, kuka onnistuu ensimmäisenä tekemään punaisesta Mars-planeetasta asuttavan. Peli soveltuu 1-5 pelaajalle ja sen ikäsuositus on 12+.  

Helsinki pelin tavoitteena on suunnitella Senaatintorille upea kesätapahtuma. Toteuta torisuunnitelmasi keräämällä kortteja ja vaihtamalla niitä paviljonkilaatoiksi. Tiettyihin paikkoihin rakentamalla saat käyttöösi hyödyllisiä erikoisetuja. Se pelaaja voittaa, joka rakentaa laattansa taitavimmin ja käyttää erikoisetunsa nokkelimmin. Peli soveltuu 2-4 pelaajalle ja sen ikäsuositus on 10+. Pelit huudetaan yhdessä. 

Fantasiapelit
Puutarhakatu 8, 33210 Tampere
https://www.fantasiapelit.com/


Kuuden hengen pelipassi ja virvoitusjuoma -lahjakortti 

Bucketbar & Minigolfin lahjakortilla saat kuuden hengen pelipassit sekä virvotusjuomat. Valittavanasi on kaikki Bucketin pelit: minigolf, pingis, darts, pöytäcurling, beer pong, lautapelit sekä viihdepelit. Ikäraja klo 18 eteenpäin K-18. Lahjakortti on voimassa 1.8.2024 asti. 

Bucketbar & Minigolf 
Hämeenkatu 10, 33100 Tampere
https://www.bucketbar.fi/ 


Kattokävely lahjakortti kahdelle

Roof Walk Finlayson Area -lahjakortilla kaksi henkilöä pääsee unohtumattomalle kattokävelylle Finlaysonin alueelle. Finlaysonin alueen historiallisten rakennusten katoille rakennettu Suomen ainoa kattokävelyreitti sisältää upeita maisemia. Osallistujat kulkevat oppaan kanssa ryhmänä ja ovat kiinni turvavaljaissa. Saatte nähdä kaupungin aivan uudesta näkökulmasta ja maisemien ihailun ohessa kuulette historiallisia, hauskoja ja yllättäviäkin tarinoita Tampereesta. Matkan varrella on myös hyvin aikaa sekä paikkoja myös valokuvaamiseen. Lahjakortti on voimassa kauden 2024 loppuun saakka. 

Amazing City
Satakunnankatu 18 A, 33210 Tampere
https://roofwalk.fi/


2 kpl Flowpark Varalan päivälippuja 

Flowpark Varalan seikkailuhuvipuistossa pääset testaamaan erilaisia puihin rakennettuja seikkailuratoja. Tehtävät ovat eritasoisia yläköysiratoja sisältäen mm. heiluvia polkuja, liaanihyppyjä, keinuja ja vaijeriliukuja. Flowpark on tarkoitettu kaikille seikkailumielisille, eikä se vaadi aiempaa ennakko-osaamista. Päivälippu ei sisällä hanskoja, mutta voit tuoda ne mukanasi tai ostaa Flowparkin lipunmyynnissä. Liput ovat voimassa toimintakauden 2024 ajan, eli toukokuusta syyskuuhun. 

Flowpark Varala
Varalankatu 36, 33240 Tampere 
https://www.flowpark.fi/tampere/ 


Nuorten hybridipyörä

Tunturi RX247 on lapsille ja nuorille sopiva hybridipyörä 7 vaihteen napavaihteistolla. Se on varustettu Tektro v-jarruilla, jotka toimivat luotettavasti säällä kuin säällä. Kevyesti rullaavilla pistosuojatuilla renkailla voi huoletta pyöräillä myös huonokuntoisilla teillä. Kevyesti rullaavilla pistosuojatuilla renkailla voi huoletta pyöräillä myös huonokuntoisilla teillä. Sopii hyvin noin 125 – 140 cm pitkälle. Pyörällä on 5v runkotakuu ja 2v täystakuu. 

Lasten polkupyörä

Tunturi Poni 16″ polkupyörä on täydellinen valinta lapsen ensipyöräksi. Vakiovarusteisiin kuuluu apupyörät, joilla ajoharjoittelu sujuu turvallisesti. Pystyn ajoasennon ansiosta lapsen on helpompaa ajaa pyörällä ja huomioida myös muu liikenne. Umpinainen ketjusuoja suojaa hyvin ja on turvallinen. Tunturi Poni 16″ sopii 90–110 cm:n pituiselle lapselle. Pyörällä on 5v runkotakuu ja 2v täystakuu. 

Polkupyörien erikoisliike Nippeli
Juvelankatu 8, 33730 Tampere
https://nippeli.fi/ 


2 kpl K-lahjakortteja (à arvo 50 €) 

K-lahjakortti lämmittää lahjansaajan mieltä ja se on oiva lahjaidea myös hänelle, jolla tuntuu jo olevan kaikkea. K-lahjakortti käy maksuvälineenä seuraavissa ketjukaupoissa: K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market, Neste K, Budget Sport, Intersport sekä K-Rauta. Lahjakortteja on huudettavissa yhteensä 2 kappaletta. Yhden lahjakortin arvo on 50€. Lahjakortit ovat voimassa 4.4.2026 asti. 

K-Market Tullintori
Tampereen Tullintori, Hammareninkatu 2, 33100 Tampere
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/k-market-tullintori


Kahvilalahjakortti ( arvo 30 €) 

Pyymäen lahjakortilla pääset nauttimaan kauniista kahvihetkestä. Valoisa ja moderni kahvila vaalii hyvää asiakaspalvelua ja aitoja raaka-aineita. Vitriineistä löytyy uunituoreet leivonnaiset, laadukkaat konditoriatuotteet, täytetyt patongit ja suolaiset piirakat. Lounasaikaan tarjolla on raikkaat salaatit, päivittäin vaihtuva keitto ja uuniperuna-annokset. Valikoimassa myös erikoiskahvit paikan päällä tai mukaan nautittavaksi. Lahjakortti on voimassa 13.10.2024 asti. 

Pyymäen Tullintori kahvila
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere
https://www.pyymaen.fi/kahvilat/


Kakkulahjakortti

Kokkipojan lahjakortilla saat 15 hengen herkullisen kermakinuskikakun. Vaalean kakkupohjan välissä on aprikoosi-persikkatäytettä ja kermavaahtoa. Reunalla on valkosuklaata ja päällä runsas kerros kinuskia. Lahjakortti on voimassa 31.8.2024 asti. 

Kokkipoika
Kauppakeskus Like, Antti Possin Kuja 1, 33400 Tampere
https://www.facebook.com/ravintolakokkipoika/


6 kpl Pancho Villa -lahjakortteja (à arvo 10€)

Pancho Villa -lahjakortilla pääset nauttimaan ravintolan hyvästä ruoasta ja rennosta tunnelmasta. Laajalta ruokalistalta löytyy tuhdit burgerit, mehevät pihvit, raikkaat salaatit, fajitakset, burritot, tacot ja muut meksikon herkut. Perheen pienimmille löytyy oma ruokalista ja myös erityisruokavaliot on otettu huomioon. Lahjakortit huudetaan kahdessa 3 KPL erässä, eli yhden huudon arvo on 30€. Lahjakortit ovat voimassa 13.4.2025 asti. 

Pancho Villa Tullintori
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere
https://panchovilla.fi/


2 kpl tuotepaketteja: Fujitsu-kannettava tietokone, Lenovo-näyttö ja Asus DVD-asema

Tuotepakettiin kuuluu Fujitsu Lifebook E4411 kannettava tietokone, LENOVO 21.5″ T22I FHD IPS/16:9/HDMI/DP/VGA+DP näyttö ja Asus SDRW-08D2S-U LITE ulkoinen DVD-asema. Kaikki tuotteet tulevat paketeissaan, lukuunottamatta kannettavia tietokoneita. Tuotepaketteja on huudettavissa 2 kpl. Fujitsun kannettavilla tietokoneilla on on-site takuuta 07/2026 asti. 

Lenovo kannettava tietokone, Lenovo-näyttö ja Asus DVD-asema

Tuotepakettiin kuuluu Lenovo x390 kannettava tietokone, LENOVO 21.5″ T22I FHD IPS/16:9/HDMI/DP/VGA+DP näyttö ja Asus SDRW-08D2S-U LITE ulkoinen DVD-asema. Tuotteet ovat paketeissaan. 

2 kpl tuotepaketteja: HP-näyttö ja Asus DVD-asema

Tuotepakettiin kuuluu HP EliteDisplay E223 21.5″ näyttö ja Asus SDRW-08D2S-U LITE ulkoinen DVD-asema. Tuotepaketteja on huudettavissa 2 kpl. Tuotteet ovat paketeissaan. 

HP-näyttö ja Asus DVD-asema

Tuotepakettiin kuuluu HP EliteDisplay E223 23″ näyttö ja Asus SDRW-08D2S-U LITE ulkoinen DVD-asema. Tuotteet ovat paketeissaan. 

Asus DVD-asema

Asus SDRW-08D2S-U LITE ulkoinen DVD-asema. 

Decens 
Ruskontie 55, 33720 Tampere
https://decens.fi/ 


Leevin Omat Retket -huppari

Somevaikuttaja Leevi Lehtosen Omat Retket -huppari. M-kokoisen unisex hupparin helmassa ja hihansuissa on resori, hupussa kiristysnyöri ja edessä tasku. Taskussa on kuminauhapidike puhelimelle. Kauluksesta löytyy kiinnityslenkki ja taskun sisäpuolelta aukko kuulokejohtoa varten. Edessä ja takana printti. Materiaali on 65 % polyesteria ja 35 % puuvillaa.  

Leevi Lehtonen
TikTok ja YouTube @leevinomatretket
https://hikipanta.fi/vendor/leevinomatretket/ 


Vuosilisenssi Tampereen kauppakamarin Johtajaverkostoon

Johtajaverkosto on pirkanmaalaisten johtajien kohtaamisen ja kehittymisen paikka! Tampereen kauppakamari tarjoaa pirkanmaalaisille johtajille tavoitteellisia ja teemoitettuja foorumeita verkostoitumiseen ja oman johtamisosaamisen kehittämiseen. Johtajaverkostojen käytännön toiminta muodostuu yhteisten haasteiden jakamisesta sekä uudenlaisten ratkaisujen rakentamisesta vertaisverkoston kesken. Verkostojen toiminta perustuu ehdottomaan avoimuuteen ja luottamukseen. 


2 kpl Kissakahvila Purnauskis lahjakortteja (à arvo 30€) 

Kissakahvila Purnauskiksen lahjakortilla pääset nauttimaan kissojen seurasta ja herkullista tarjoiltavista. Kissakahvila on kissojen koti ja se on sisutettu viihtyisästi karvaisia kavereita ja vierailijoita ajatellen. Ruokalistalta löydät monipuolisesti suolaista ja makeaa tarjottavaa, sekä valikoiman kissa-aiheisia koruja ja muita kissamaisia ihanuuksia. Lahjakortteja on huudettavana yhteensä 2 kappaletta. Yhden lahjakortin arvo on 30 €. Lahjakortit ovat voimassa 30.6.2024 asti. 

Kissakahvila Purnauskis
Aaltosenkatu 31–33, 33500 Tampere
https://www.purnauskis.fi/ 


Tasapainolauta ja nalle

Monikäyttöistä Wobbel tasapainolautaa voidaan käyttää mm. liukumäkenä, keinuna, askelmana, siltana tai kiikkuna. Voit myös lisätä siihen esimerkiksi autoja, jolloin siitä tulee kilparata. Laudan käyttötarkoitukset ovat loputtomat ja vain mielikuvitus on rajana. Pehmeän ja laadukkaan Steiff-nallekarhun kaulassa on punainen rusetti ja tassua koristaa ilmapallokuvio sekä teksti “Happy birthday”. 

Lelusetä
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere
https://www.leluseta.com/ 


2 kpl lasten reppuja

Ma-ian ihastuttavat lasten reput ihastuttavalla designilla. Bambi-selkäreppu roosanvärisellä pohjalla ja kuosilla, jossa bambin lisäksi on  mukana myös pupuja ja kauniita kukkia. Repussa on kultaisen väriset yksityiskohdat. Fauna-selkärepussa on kauniin beige pohjaväritys ja kuvituksessa vilisee metsäneläimiä kasvien lomassa. Repussa on hopean väriset yksityiskohdat. Molemmissa repuissa on kantokahvat, jotka voi kiinnittää tarvittaessa yhteen, säädettävät olkahihnat ja pehmustettu selkäosa. Reppujen koko on 23cm x 30cm x 14cm ja materiaali on 100% polyesteriä. 

Muumi-reppu ja -peli

Hauska Muumi Haisuli-reppu sopii lapsille ja myös aikuisille pikkurepuksi. Etutaskusta paljastuu hauskasti Haisulin punainen suu. Repun sivuilla on kaksi ulkotaskua ja pehmustettu selkäosa takaa mukavuuden. Vettähylkivän repun materiaali on valmistettu 100 % polyesteristä ja sen mitat ovat 23 x 30 x 14 cm. Vauhdikkaassa Muumi pelissä pelaajat ovat vuorollaan hippoja ja pyrkivät löytämään korttien määräämään hahmon. Paristoilla toimiva ajastin tahdittaa peliä. Peliä voi pelata 2-4 pelaajaa ja sen ikäsuositus on 4+. 

Lasten sateenvarjo ja eväslaukku

Värikkäässä lasten Vilac Karhu-sateenvarjossa on puinen varsi ja päässä sininen nalle. Vaaleanpunainen eväslaukku säilyttää välipalojen ja lounaiden lämpötilan. Laukussa on verkkotasku juomapullolle, kahva ja säädettävä olkahihna. Laukussa on täysin pestävä sisus ja sisällä nimilappu. Mitat ovat noin 26,7 x 9,5 x 20,3 cm. 

Lasten Into
Kauppakeskus Ratina, Vuolteenkatu 1, 33100 Tampere
https://www.lasteninto.fi/


Husqvarna lasten sähköpyörä 

Husqvarna 16eDrive lasten sähköpyörä tarjoaa ajamisen iloa 4–8-vuotiaille lapsille (34 kg asti), joiden jalan pituus on 45–61 cm. 16eDrive on varustettu 16″ komposiittivanteilla, sekä ilmarenkailla. Kolme tehotilaa mahdollistavat jopa 21 km/h nopeuden. Pyörän istuinkorkeus on 43 cm, ja vain 9 kg painava 16eDrive on helppo liikutella. Pyörän 4 Ah:n akun latausaika on 45–60 minuuttia. Pikalataus mahdollistaa sen, että hauskanpito ei keskeydy pitkäksi ajaksi. Rungolla 5 vuoden takuu, sähkökomponenteilla 90 päivän takuu ja muilla kuin elektronisilla komponenteilla vuoden takuu. Tuote annetaan huutajalle avaamattomassa paketissaan. 

Ortlieb-reppu 

Ortlieb Commuter-Daypack Urban on äärimmäisen kestävä reppu, jonka kaikki saumat on hitsattu täysin tiiviiksi. Repun tilavuus on 21 L ja sen sisältä löytyy pehmustettu läppäritasku. Lisäksi repussa on olkahihnoissa ventilaatiot, selkämyksessä ilmanvaihtourat muodostavat tyynyt, etupaneelissa pikkutasku, kiinnikkeet LED-valolle ja munalukolle, heijastava logo, vahvistettu pohja sekä irrotettava rinta- ja lantioremmi. Tuotteella on 5 vuoden takuu valmistus- ja materiaalivirheitä vastaan. 

Electrobike 
Possijärvenkatu 3, 33400 Tampere
https://www.electrobike.fi/ 


Finlaysonin tuotepaketti

Finlaysonin tuotepakettiin sisältyy Rauha -sarjan patalaput, patakinnas ja keittiöpyyhkeet. Suomessa suunnitellut tekstiilit tarjoavat kestävän ja tyylikkään valinnan keittiöön. Settiin sisältyy kaksi 22 x 22 cm patalappua, 15 x 30 cm patakinnas ja kaksi 50 x 70 cm keittiöpyyhettä. Tuotteiden päälliskangas on 100% puuvillaa. 

Finlayson Tampere
Kuninkaankatu 3, 33210 Tampere
https://www.finlayson.fi/ 


Ravintolalahjakortti kahdelle

Kajon lahjakortilla pääset nauttimaan kahden hengen “Oodi luonnolle” -menun. Kajo ravintolan luova keittiö saa inspiraationsa tarinoista ja pukee ne lautaselle varmalla visiolla ja kunnioituksella ruoan alkuperää kohtaan. Aktiivisesti muuntuva menukokonaisuus on oodi luonnolle ja tarjoaa aina kuhunkin hetkeen ajankohtaisen elämyksen. Lahjakortti on voimassa 31.3.2025 asti. 

Ravintola Kajo
Rautatienkatu 12, 33100 Tampere
https://www.kajoravintola.fi/ 


Urheilijan tuotepaketti

Urheilijan tuotepakettiin sisältyy kolme 700 ml shakeria sekä 24 kpl proteiinipatukoita. Pinkit shakerit on valmistettu BPA- ja DEHP-vapaasta muovista, ja niiden kyljestä löytyy kätevä mitta-asteikko. Lisäksi niissä on pitävä kierrekorkki ja irrotettava sekoitusritilä. Valkoinen shakeri erottuu kapselimaisella muotoilullaan. Sen pohjassa ei ole teräviä reunoja tai kulmia, jonne proteiinijauheet voisivat tarttua. Laatikosta löytyy 24 kpl 61 gramman Nutmix proteiinipatukoita. Suomessa valmistetuissa patukoissa yhdistyy lempeä pähkinäisyys ja täyteläinen suklaa, ja ne ovat gluteenittomia sekä vähälaktoosisia. 

SportHeavy
Sammonkatu 75, 33540 Tampere
https://www.sportheavy.fi/


Ravintolan Periscopen lahjakortti kahdelle

Periscopen lahjakortilla pääset nauttimaan kahden hengen “Menu Periscopen”. Menu Periscopen kuuden ruokalajin menu koostuu lukuisista pienistä annoksista, jotka ovat tarkoitettu yhdessä jaettaviksi. Laaja makumaailma on sekoitus paikallisia herkkuja ja makuja maailmalta. Lahjakortit ovat voimassa 31.10.2024 asti.  

Ravintola Periscope
Vuolteenkatu 1, 33100 Tampere
https://www.ravintolaperiscope.fi/ 


2 kpl Hervanta Open Air -festarilippuja 

Valmistaudu unohtumattomaan viikonloppuun yhdessä ystäväsi kanssa Hervanta Open Air -festareilla 14.-15.6.2024. Tampereen Kuusikkopuiston kentällä nähdään kahden päivän aikana laadukkaita esiintyjiä, joiden tyylit vaihtelevat rockista poppiin ja räpistä tanssibiittiin. Lavalle nousevat muun muassa Klamydia, Movetron, Kolmas Nainen ja Coitus Int. 50 Revival. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.

Nem Agency Oy 
Kauppakatu 3 A7, 33200 Tampere
https://nem.fi/ 


5 kpl Original Tampere -tuotepaketti

Meran suunnittelema Tampere aiheinen paketti on täydellinen lahjaidea. Original Tampere-kalsarit -kit sisältää S kokoiset aikuisten kalsarit, 110 cm lasten kalsarit, matkalaukku-tägin, avaimenperän ja tiskirätin. Kalsarit ovat 95 % puuvillaa ja 5 % elastaania. Paketteja on huudettavissa yhteensä 5 kpl. 

Suunnittelutoimisto Mera 
https://mera.fi/


Hiustenhoidon tuotepaketti

Authentic Beauty Concept -sarjan tuotepakettiin sisältyy shampoo, hoitoaine ja kosteuttava hiusmaski. Kaikki tuotteet valmistetaan puhtaista raaka-aineista ilman silikoneja, sulfaatteja, parabeenejä, mineraaliöljyä tai keinotekoisia väriaineita. Nämä vegaaniset ja eläinkokeettomat tuotteet ovat saatavilla vain kampaamoista. Glow Cleancer värjätyn hiuksen shampoo suojaa väriä jättäen hiuksen pehmeäksi ja kiiltäväksi. Glow Conditioner on värjätyn hiuksen hoitoaine, joka suojaa väriä, jättää hiuksen pehmeäksi, tuo kiiltoa ja poistaa pörröisyyttä. Glow Mask sopii täydellisesti värjätylle hiukselle ja kosteuttaa tehokkaasti poistaen pörröisyyttä. 

Studio Blanche 
Kuninkaankatu 15, 33210 Tampere
https://www.instagram.com/studioblanchetre/ 


Iso matkalaukku

Samsonite Essens nelipyöräinen matkalaukku tyylikkäässä punaisessa värissä. Sen 111 litran tilavuus ja suuri koko (mitat 75 x 52 x 33 cm) takaavat riittävästi tilaa matkatavaroillesi. Valmistettu 70% kierrätetystä polypropeenista ja varustettu kätevillä kolmipistelukoilla, joista yksi on TSA-numerolukolla. Lisäksi laukussa on 4 leveää ja hiljaista pyörää sekä kumitiiviste vedenkestävyyden varmistamiseksi. Samsonite Essens tarjoaa rajoitetun 5 vuoden maailmanlaajuisen takuun. 

Matka- ja Nahkatavaraliike Suhonen Oy
Tuomikirkonkatu 32, 33100 Tampere
https://www.matkajanahkatavara.com/


Yksityiskiipeily max. 30 henkilöä 

Huuda porukallesi kiipeilyelämys ja tule kokeilemaan erilaisia haasteita ja kisailemaan nopeusseinillä. Yksityiskiipeilyssä koko kiipeilyalue on ryhmäsi omassa käytössä ja paikalla on myös ohjaaja varmistamassa onnistuneen kiipeilykokemuksen. Varaukseen sisältyy valjaat, 60 minuuttia kiipeilyä ja 15 minuuttia opastusta. Kiipeilemään voi osallistua 15–150 kiloiset lapset, aikuiset ja isovanhemmat taitotasosta riippumatta. 

Irti Maasta Tampere 
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere 
irtimaasta.fi


Yksityistunti Prison Islandissa, maks. 60 henkilöä 

Koe jännittävä ja vauhdikas 60 minuutin Prison Island vankilaseikkailu, jossa ryhmänne pääsee yhdessä ratkomaan haastavia tehtäviä. Tämä ei ole perinteinen pakohuone, sillä pelin tavoitteena ei ole paeta lukitusta huoneesta, vaan kerätä pisteitä aikaa vastaan. Tehtävät ovat osin myös fyysisempiä. Tampereen Prison Islandissa on 23 erilaista vankiselliä. Kerrallaan pelaamaan mahtuu jopa 60 henkilöä, joten tämä aktiviteetti sopii isommillekin ryhmille, oli kyseessä sitten perhe, yritys, joukkue tai vaikkapa luokka. Suositusikäraja on 10 vuotta. 

Yksityistunti Cubessa, maks. 20 henkilöä

Ratkaise kuution arvoituksia yhdessä ryhmäsi kanssa 60 minuutin ajan. Cube on uudenlainen puzzlebox-tyylinen aktiviteetti, jossa tarvitaan tiimityötä ja ongelmanratkaisukykyä. Tavoitteena on avata mahdollisimman monta aivonystyröitä kutkuttelevaa laatikkoa. Kun kaikki laatikon lukot on avattu, paljastuu sisältä kolikko ja voitte siirtyä seuraavan laatikon kimppuun. Yhteensä 12 pulmalaatikosta löytyy yli 70 erilaista pientä tehtävää. Kerrallaan pelaamaan mahtuu jopa 20 henkilöä, joten tämä aktiviteetti sopii kaikenlaisille ryhmille, oli kyseessä sitten perhe, yritys, joukkue tai vaikkapa luokka. Ikäsuositus on 13 vuotta. 

Yksityispeli Megazonessa, maks. 36 henkilöä

Koe supersuosittu lasertaistelupeli, joka sopii kaikille seikkailunhaluisille. 22 minuutin yksityispelissä koko pelialue varataan ryhmän yksityiskäyttöön ja pelaajat varustetaan huipputeknologian peliliiveillä sekä laseraseilla. Pelialueena toimii kahteen tasoon rakennettu labyrinttimainen, UV-valoin valaistu hämärä taistelurata ja tavoitteena on kerätä pisteitä vastustajien liiveihin ja tukikohtiin ampumalla. Kerrallaan pelaamaan mahtuu jopa 36 henkilöä, joten tämä aktiviteetti sopii kaikenlaisille ryhmille, oli kyseessä sitten perhe, yritys, joukkue tai vaikkapa luokka. Suositusikäraja on 7 vuotta. 

Cube, Megazone ja Prison Island Tampere
Tampereen Tullintori, Hammareninkatu 6, 33100 Tampere
https://www.prisonisland.fi/ 
https://megazone.fi/ 


Arabia-seinälautanen

Naile Wafinin Arabialle suunnittelema kukka-aiheinen seinälautanen. Lautasen takana on ripustuslenkki ja sen halkaisija on n. 20,5 cm. 

Sotaveteraanien hyväksi -reliefi

Antti Tammisen suunnittelema Sotaveteraanien hyväksi reliefi vuodelta 1969. Reliefin takana on ripustuslenkki seinäkiinnitykseen ja sen halkaisija noin 21,5 cm.  

Iso soittokello

Painava metallinen soittokello, jonka edessä on kohokirjaimilla “HAVUKKA” ja takana “1972”. Soittokellossa on ruskeat nahkaiset lenkit ja sen halkaisija on n. 15,5 cm. 

Old King Cole -boolimalja

Erkkitapio Siiroisen suunnittelema Old King Cole boolimalja upeassa punaisessa värissä. Maljan korkeus on 26 cm ja halkaisija 22,5 cm. 

2 kpl Nuutajärven Kanerva-vaaseja

Nuutajärven “Kanerva” vaasit ovat Björn Weckströmin suunnittelemat. Kauniit muottiin puhalletut lasiesineet ovat kirkasta lasia ruskeilla yksityiskohdilla. Lasien korkeudet ovat n. 18,5 cm ja leveydet n. 7 ja 8 cm.

Iittala Arkipelago -kynttilänjalka

Iittala Arkipelago sarjan lasinen kynttilänjalka on Timo Sarpanevan suunnittelema. Kynttilänjalan korkeus 22,5 cm. 

Putiikki Harmaa Sydän
https://www.harmaasydan.fi/


Asusteiden tuotepaketti

Puutarhurin Majan asuste tuotepaketti sisältää pyöreän olkalaukun, rintakorun ja kaulahuivin. Tummansininen laukku on valmistettu nahkaa muistuttavasta pehmeästä polyuretaanista. Laukun etupuolella on suloinen brodeerattu nukkuva hiiri ja laukussa on pitkä säädettävä hihna. Laukussa on vetoketjukiinnitys ja sen sisällä on yksi vetoketjullinen tasku. Laukun halkaisija on 20 cm ja syvyys 6 cm. Suloinen peltomyyrä rintakoru on valmistettu kullalla päällystetystä metallista ja sen koko on 2,4 x 3 cm. Ihanan pehmeästä kankaasta valmistetussa huivissa on kuvioina metsän eläimiä, kasveja ja sieniä. Huivi on valmistettu polyesteristä ja sen koko on 180 x 90 cm. 

Puutarha-aiheinen tuotepaketti

Puutarhurin Majan puutarha-aiheinen tuotepaketti sisältää kastelukannun, puutarhahanskat ja puisen laatikon. Litran kastelukannu on koristelu kauniisti ja se sopii sisäkäyttöön, parvekkeelle ja kasvihuoneeseen. Kauniisti kuvioiduissa konepestävissä hanskoissa on kestävä, pehmustettu kämmenpuoli sekä joustava likaa hylkivä päällyspuoli. Kauniisti ikääntynyt vanha puinen tiilimuotti sopii esimerkiksi puutarhatarvikkeiden säilytykseen, kukka-asetelmien pohjaksi tai seinähyllyksi. Laatikon koko on 15 x 31 x 9,5 cm. 

Puutarhurin Maja
Etuhaankatu 5 A 2, 33720 Tampere
https://puutarhurinmaja.fi/ 


Tuotepaketti sisustustuotteita

Nooran Putiikin näyttävä tuotepaketti on kuin väripaletti, täynnä viehättäviä sävyjä ja ihastuttavia yhdistelmiä. Kauniisti paketoitu tuotepaketti sisältää käsinvärjättyjä kruunukynttilöitä, kannellisen keramiikkapurkin ja solmu kynttilänjalan. Mersia Design steariinikynttilät on värjätty käsityönä vegaanisilla soijavahoilla ja kynttiläväreillä. Yhden kruunukynttilän pituus on 20 cm ja paloaika noin 6 tuntia. Tanskalaisen vaaleansinisen Vanilla Fly purkin korkeus on 21,5 cm ja halkaisija 15 cm. Meri Art & Design vaaleanvihreä solmu kynttilänjalka on valettu käsin betonista ja sen koko on 10 x 7,5 x 3,5 cm. 

Nooran Putiikki
Tallipiha, Kuninkaankatu 4, 33210 Tampere  
https://nooranputiikki.fi/  


4 kpl ravintolalahjakortteja (à arvo 50€)

Tisle on uusi pohjoismainen kalaravintola Tullintorin kauppakeskuksen yhteydessä. Tislen lahjakortilla pääset nauttimaan meren herkuista tyylikkäässä ja tunnelmallisessa iltaravintolassa. Ruokalista keskittyy lähivesien järvikaloihin ja vastuullisesti kasvatettuihin meren herkkuihin. Ystävällinen henkilökunta tarjoilee myös loistokkaat cocktailit. Lahjakortteja on huudettavana yhteensä 4 kappaletta. Yhden lahjakortin arvo on 50 €. Lahjakortit ovat voimassa 13.10.2024 asti. 

Tisle
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere
https://tisle.fi/ 


Lasilintu

Lasipaja Sinisiiven käsinpuhallettu lasinen lintu on kiehtova yhdistelmä käsityötä ja modernia designia. Tumma väri ja huolellisesti viimeistellyt yksityiskohdat tekevät siitä erottuvan ja ylellisen lisän sisustukseen. Tämä elegantti lasiesine on täydellinen valinta niille, jotka arvostavat korkeaa laatua, käsityötä ja taidetta. 

Lasipaja Sinisiipi
Tallipiha, Kuninkaankatu 4, 33210 Tampere
https://www.facebook.com/p/Lasipaja-Sinisiipi-100059037078139/ 


“Lankapuhelinlaukku”

Tyylikäs mustavalkoinen laukku pinkeillä yksityiskohdilla ja hauskalla “lankapuhelimella”. Laukkua voi kantaa mukana tulevalla olkahihnalla tai kädessä puhelimen muodostamasta kahvasta. Yhdistämällä kuulokepiuhan puhelimeesi, voit kuunnella musiikkia tai puhua puhelimessa. Sivussa on myös äänenvoimakkuuden säädin. 

Vanity Case
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere 
https://www.wannabe.fi/fi/wannabe-storage-esittelysivu


3 x 5 kpl ravintolalahjakortteja (à arvo 60€) 

Baba’s Kitchen lahjakortilla pääset nauttimaan Lähi-idän makuja. Saatavilla on tuoreista sesongin mukaisista raaka-aineista valmistettuja annoksia. Tarjolla on muun muassa kokoliha-döneriä, talon omat falafel-kasvispyörykät ja halloum-annokset, jotka vievät kielen mennessään. Lahjakortit huudetaan viiden kappaleen erissä, eli yhden huudon lahjakorttien arvo on 60 €. Lahjakortit ovat voimassa 13.04.2025 asti. 

Baba´s Kitchen
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere 
https://babas.fi/ 


Bergman rannekello

Bergman Heritage 1763 -malliston Tapio kello on kunnianosoitus Suomen Lapin ainutlaatuiselle kulttuurille ja luonnolle. Suomessa huolellisesti suunniteltu kello on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Rannekkeessa komeilee Saamen lipun värit ja kellotaulun kompassihahmotelma luo yhteyden pohjoiseen mystiikkaan. Kello on valmistettu laadukkaista materiaaleista. Safiirinen naarmuuntumaton lasi ja Japanilainen Miyota-koneisto takaa pitkän käyttöiän. 

Nomination aloituskoru 

Ajaton hopeanvärinen Nomination aloituskoru, johon voit yhdistää haluamiasi kuvapaloja. Rannekorun kokoa voi muuttaa poistamalla tai lisäämällä paloja, joten se sopii kaiken kokoisille ranteille. Korussa 18 palaa ja sen pituus on 18 cm. Materiaali on ruostumatonta terästä. 

Dyrberg/Kern rannekoru 

Tyylikäs kultaisen ja sinisen värinen Dyrberg/Kern rannekoru, jossa on kätevä saranoitu suljin. Korun etupuolella on metallinen emalikoristelu sekä monogrammi. Koru on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja se on täysin nikkelivapaa. 

City Kulta
Tampereen Tullintori, Tullikatu 6, 33100 Tampere 
https://www.facebook.com/CityKulta/ 


Palaset Maxi Fantti -säästölipas

Palaset Maxi Fantti säästölipas on klassikko, joka tuli markkinoille jo vuonna 1975. Veikeä keltainen säästölipas tuo sisustukseen väripilkun, joka ilahduttaa yhtä lailla lapsia kuin nostalgiaa kaipaavia aikuisiakin. Lukollinen säästölipas on valmistettu Suomessa ja sen mukana tulee avain, jolla aukeaa pohjassa oleva lukko. Tuote on valmistettu BPA-vapaasta muovista ja sen mitat ovat 29 x 23,5 x 20 cm.   

Taikaviitta
Tallipiha, Kuninkaankatu 4, 33210 Tampere  
https://kauppa.taikaviitta.fi/


Täytekakkulahjakortti

Branderin lahjakortilla pääset herkuttelemaan vapaavalintaisella 8 hengen täytekakulla yhdessä ystäviesi kanssa. Valikoimasta löytyy useita herkullisia vaihtoehtoja, kuten vadelma-, mansikka- ja kinuskikermakakkuja sekä erilaisia suklaa- ja rahkakakkuja. Brander tunnetaan erityisesti herkullisista ja näyttävistä kakuistaan, jotka kaikki ovat gluteenittomia. Lahjakortti käy Branderin Kauppahallin myymälässä ja se on voimassa 11.11.2024 asti. 

Brander Oy
Tampereen kauppahalli, Hämeenkatu 19, 332200 Tampere 
https://www.brander.fi/ 


Ravintolalahjakortti (Arvo 50 €) 

Panimoravintola Plevnan lahjakortilla pääset nauttimaan laajasta valikoimasta erilaisia ruokia ja oluita. Valikoimasta löytyy mm. talon klassikoita, pihvejä ja burgereita sekä lasten oma menu. Panimoravintolan tunnelmallinen ja rustiikkinen ravintolasali tekee vierailustasi elämyksellisen.  Huomioithan, että lahjakortti ei käy panimon olutmyymälässä. Lahjakortti on voimassa 12.09.2024 asti. 

Panimoravintola Plevna
Itäinenkatu 8, 33210 Tampere
https://plevna.fi/ 


Solmioneula

Hopeinen solmioneula, jossa kohtaa klassinen tyyli ja laadukas materiaali. Kotimaista käsityötä vuodelta 1970. Tasainen pinta ja huolellinen muotoilu tekevät siitä ajattoman lisän pukeutumiseen. Hopeassa heijastuu ajan kauneus, joka tekee tästä solmioneulasta oivan valinnan laatua arvostaville.  

Tampereen Kulta-Aika Oy 
Kuninkaankatu 15, 33210 Tampere


Pyörän vuosihuolto lahjakortti

Laadukasta ja luotettavaa pyörähuoltoa kaikenlaisille pyörille, olipa kyseessä sitten sähkö-, maantie- tai maastopyörä. Kokenut huoltohenkilökunta huoltaa ja korjaa pyöräsi ammattitaidolla, käyttäen vain parhaita varaosia tunnetuilta valmistajilta. Erityisosaamista löytyy myös sähköpyörien diagnostiikassa ja päivityksissä Shimanon, Boschin ja Yamahan järjestelmiin. Lahjakortti on voimassa 13.10.2024 asti. 

Emilia Sport Oy
Hyllilänkuja 7, 33730 Tampere 
https://www.emiliasport.fi/


5 kpl pakohuonepelin lahjakortteja (à arvo 120 €) 

Koe jännittävä pakohuonepeli, jossa voit testata taitojasi ja ratkoa pulmia yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Lahjakortin arvo kattaa pelin neljälle hengelle, mutta lahjakortin voi myös käyttää osissa. Pakohuone tarjoaa unohtumattoman seikkailun, jossa etsitään vihjeitä, ratkaistaan arvoituksia ja käytetään luovuutta, jotta päästään ulos lukituista huoneista ennen ajan loppumista. Lahjakortteja on huudettavana yhteensä 5 kappaletta. Yhden lahjakortin arvo on 120 €. Lahjakortit ovat voimassa 13.1.2025 asti. 

Labyrinth Games Room Escape 
Satakunnankatu 33, 33210 Tampere 
https://lgames.fi/tampere/ 


Niskahartian tehohoito -lahjakortti  

Nauti 60 minuutin rentouttavasta niskahartiaseudun tehohoidosta, joka takaa täydellisen hetken irrottautua arjesta ja antaa kehollesi ansaittua huolenpitoa. Hoidossa käytetään erilaisia hieronta- ja lihasenergiatekniikoita (MET), Trigger-käsittelyä, nivelten mobilisointia sekä dry needling -hoitoa. Käytettävät tekniikat valitaan yhdessä asiakkaan kanssa. Lahjakortti on voimassa 12.8.2024 asti. 

Hierontapiste Hyvä olo  
Hämeenkatu 27 C, 33200 Tampere 
hieroja-tampere.fi


Pyöräilykypärä

Korkealaatuinen maastopyöräilykypärä, joka sopii myös kaupungin vilinään. Tyylikäs mattamusta kypärä on koossa XL (60–64cm). Kypärässä on useita ominaisuuksia, kuten irrotettava lippa, InMold polykarbonaattikuori, iskuja vaimentava EPS-vuoraus ja Safe-T säätöjärjestelmä. Malli: 3HM118CE00XLNO1 

Pyörä- ja suksihuolto Sampo  
Sammonkatu 7, 33540 Tampere 
pyörähuoltotampere.fi


Funko POP!-vinyylihahmot 

Neljä Funko Pop! -hahmoa: Aquaman, Ariel, Spiderman ja Pikachu. Jokainen hahmo on noin 10 cm korkea ja valmistettu kestävästä vinyylimateriaalista. Nämä hahmot ovat täydellisiä keräilyesineitä ja mainio lahjaidea. Ikäsuositus 3+ vuotta. 

Piirustusteline, palapeli ja pulkka 

Puinen piirustusteline tarjoaa monipuolisen piirustusalustan, jossa on sekä musta liitutaulu että valkoinen taulutusseille sopiva puoli. Helppo puhdistaa, kasata ja säätää tarpeiden mukaan. Maksimikoko on 101,5 x 39 x 41,5 cm ja minimikoko on 68,5 x 39 x 38,5 cm. Paketissa mukana tussi, väriliidut ja pyyhin. 

Trefl Palapeli “Kasvien maailma” on värikäs kasviaiheinen palapeli, jossa on 1500 tukevasta pahvista valmistettua palaa. Kootun palapelin koko on 85 x 58 cm. Ikäsuositus 14 vuodesta ylöspäin. 

Vakaa ja tukeva jarrullinen Dantoy-pulkka, joka kestää töyssyt ja kiitää nopeasti mäkeä alas. Pulkka on 79 cm pitkä ja suositeltu kuormitus on max. 50kg. 

XS lelut 
Kauppakeskus Ratina,
Vuolteenkatu 1, 33100 Tampere
https://www.xslelut.fi/ 


2 kpl kampaamo lahjakortteja (à arvo 50 €)

Koe ylellinen hetki monipuolisten parturi-kampaamopalveluiden parissa. Valittavissa on laaja valikoima erilaisia palveluita kuten vaalennuksia, värjäyksiä, leikkauksia ja permanentteja. Hierovat pesupaikat takaavat rentoutumisen ja nautinnon arjen keskellä. Lahjakortteja huudettavina yhteensä 2 kappaletta. Yhden lahjakortin arvo on 50 €. Lahjakortit ovat voimassa 13.4.2025 asti. 

Studio Cava Oy
Satakunnankatu 24, 33210 Tampere
https://www.studiocava.fi/


Tapahtuman järjestelyistä vastaa Tampereen ammattikorkeakoulun toisen vuoden liiketalouden tradenomiopiskelijat.  

×