Miss Tampere -kiertue saapuu Tullintorille lauantaina 30.7.!
Miss Tampere- kilpailu on Suomen suurimpia missikilpailukiertueita. Kilpailussa etsitään edustuskasvoa Tampereelle. Kiertue on upea ja monipuolinen kokemus joka mahdollistaa uusia kontakteja ja työtehtäviä. Miss Tampereeksi haetaan täysi-ikäistä ja hyvämaineista Suomen kansalaista, joka on valmis toimimaan Miss Tampereena, sekä sitoutumaan siihen kuuluviin työtehtäviin. Kilpailussa ei muutoin ole ikä-tai pituusrajoja.
Tänä vuonna Tullintori saa kunnian toimia Miss Tampereen kiertuekumppanina! Odotamme innoissamme upeaa kiertuepäivää, laita sinäkin jo päivämäärä ylös. Osaksi kiertuepäivää pääsevät myös tietysti ihanat liikkeemme ja paikan päällä valitaan lisäksi Miss Tullintori, jolla on mahdollisuus toimia myös Tullintorin kasvona tulevaisuudessa.
Miss Tampere -kilpailun hakuaikaa on vielä jäljellä. Jos sinä itse tai tuttusi olisi mielestäsi loistava Miss Tampere, hae mukaan! Hakuaikaa on 26.6. saakka ja hakemuksen voi tehdä osoitteessa www.misstampere.fi.
Kuva: Joonas Virolainen
